Romaniacsin kisauutiset, keskiviikko 31.7.

31.7.2019

Ensimmäinen varsinainen kisapäivä eilisen prolog-aika-ajon jälkeen starttasi tänään Sibiun ympäristössä Romaniassa. Pronssiluokassa ajava Henrik Heikkinen käytti keskiviikon reitin läpiajoon n. 5 tuntia maksimiajan ollessa 8h. Siitä huolimatta AT-aikasakkoa oli jostain syystä hänelle annettu n. 90 min mikä tietenkin harmitti Heikkistä.

- En vielä tiedä mistä syystä penaltit minulle lyötiin mutta pikkasen ottaa päähän koska aika paljon pääsin ohi muista vaikeissa nousuissa. Päivän ajo kyllä väsyttää nyt mutta onneksi voimia ei tarvinnut käyttää pyörän ylöspunnertamiseen. Sen sijaan yllättäen pitkät alamäet olivat kunnolle myrkkyä, ihmetteli Heikkinen. Mutta huomenna jatketaan rallia!

Illemmalla oli selvinnyt että Heikkisen sijoitus oli 120 tienoilla.

Myös iron-luokan Tommi Suhosen kilpailu alkoi todella hyvin sillä ajo tuntui kuljettajan mukaan helpolle ja kevyelle. Alussa sijoitus oli ollut ilmeisesti luokassa 20-22 tienoilla, kunnes päivän puolessa välissä jyrkkää vuoren rinnettä poikittain ajaessa pyörä oli osunut joko kiveen tai puun juureen. KTM-kisakulkine oli hypännyt 30 cm leveältä polulta puoli metriä sivusuunnassa, mikä ei lupaa hyvää vuoristossa. Kuljettaja oli pyörinyt kaluston mukana pitkän matkaa alas rinnettä, ja kuski sai jotenkin vauhtinsa pysähtymään alamäessä pyörän jatkaessa matkaa arviolta 400 metrin päähän alas.

- Ehkä kisajärjestäjän avulla pyörä saadaan rotkosta ihmisten ilmoille huomenna torstaina ja pääsen tutkimaan sen vauriot. Kisa on kuitenkin kohdaltani valitettavasti ohi, sen verran on paikat hellänä rummutuksesta alaspäin vuorta mennessä eikä pyörästäkään tiedä mikä kunto ja milloin se pelastetaan. Eihän näistä auta kuin nöyränä oppia, moottoriurheilun nurjaa puolta maistanut Suhonen totesi.

Viimeinen ajopäivä ajetaan lauantaina 3.8.