43. Kärme Kustaan Kiemuroista Y-SMK/AsikMK:lle endurokultaa

30.11.2019


Hämeenlinnan moottorikerho isännöi tänäkin vuonna endurokauden klassikkopäätöskilpailua Kärme Kustaan Kiemuroita eli "Kärmestä", ja tämä säiden armoilla järjestettävä perinteinen joukkuekilpailu houkutteli tänäkin vuonna Y-SMK:laisia endurokuskeja mukaan kisaan.

Luokka 3:ssa joukkuella Henrik Heikkinen (Y-SMK), Mika Lipponen (Y-SMK) ja Perttu Rauhamäki (AsikMK) pokkasivat asiaankuuluvasti kultamitalin puolustusvoimien maastossa Etu-Hätilässä Hämeenlinnassa.

Joukkueen menohalut olivat ylivoimaiset kakkoseksi podiumilla tulleeseen joukkueeseen nähden sillä voittomarginaaliksi lopulta tuli lähes puoli tuntia.

Ylivoimaisen kultaisen kilpailutaktiikan tiivistää Y-SMK:n Henrik Heikkinen seuraavasti: "Perjantai-iltana saavuttiin Vesivehmaalle Pertun luokse yöpymään noin klo 23:00 ja herätys 5:30. Tänä aikana tehtiin kisasuunnitelma: ei ajeta mäkeä eikä lisäsuota koska ne ei meidän luokalle kuulu."

"Itse kisa meni ihan hyvin koska katsoimme reittiä tarkasti ja ajoimme kisaa TIIMINÄ. Ojanylityksissä harkitseminen näkyi tuloksissa (tosin ensimmäisellä kierroksella ei paljoa harkittu). Kokonaisuutena ei mokiin missattu aikaa ehken kuin noin 5-10 min per/kierros mutta kastuttiin, ryvettiin ja nostettiin sekä tunteet kuumeni", kertoili Henkka la-iltana kotimatkalta.
Kokonaisuutena Kärmes sujui hyvin koska oikeistaan kaikki "tiimin" kuskit olivat pitäneet 4 viikkoa ajotaukoa erinäisistä syistä. Pertullakin oli vielä Kiteen CC:n jälkeiset tikit parantumassa ja Mr. Lipponen on vaan synnynnäisesti kummallinen kun ensimmäisessä endurokisassa luokkavoittoon ajeli".

Ja lopuksi Heikkinen vielä räjäyttää Kärmes-tarinapankkinsa: "Unohtui kertoa että katsojat meinasivat jäädä alle ekalla kierroksella. Näytin kädellä ojan ylityksessä että tulen sinne katsojien suuntaan mutta eivät ne siitä vakuuttuneet ja meinäsivät jäädä alle kun suurella kytkinpaukulla lasautin sinne heidän seuraan."

Y-SMK toivottaa rutosti onnea joukkeen endurojermuille!

Kuva Mika Lipponen/Y-SMK.

Täydelliset Hämeenlinnan kilpailun tulokset linkissä https://kalkku.fi/tulokset/19/en/126/

Ja muistutettakoon ettei endurokauden vaihtos 2019-2020 jäisi lyhyeksi niin iisalmen Parkatilla treenit 2020 aloitetaan asiaankuuluvalla tyylikkyydellä heti Kärmestä seuraavana päivänä su 1.12. klo 12!