Kisatuloksia viikonlopulta: Pälvi-trial Tervakoskella ja Parolannummen SM Cross Country, Panssari CC VIII

25.4.2016

Trial: Pekka Leskinen taituroi Tervakoskella ykköseksi

Y-SMK:n Pekka Leskinen otti arvokkaan voiton kauden ensimmäisessä Suomen Cupin osakilpailussa Pälvi-trialissa Tervakoskella lauantaina. Osanottajia vaativassa kilpailussa oli yhteensä n. 85 joista enemmistö suomalaisia, mutta myös Baltiasta oli hyvin kilpailijoita. Leskisen osallistui JM-super -luokkaan jossa oli tällä kertaa yhteensä 11 kilpailijaa.

Leskinen kertoili kaiken natsanneen hienosti kohdalleen luokkavoiton tuoneessa mittelössä. Päivä alkoi märissä olosuhteissa räntäsateessa, rataan tutustuessa huomasi että märkää ja liukasta kivikoissa ja juurikoissa piisaa, tuumaili hyväntuulinen Leskinen. Aikaa meni ensimmäisellä kierroksella 2,5 h ja kokonaisajassa kilpailun lopussa vain yksi minuutti jäi aikaa tulla maaliin mikä oli tuottaa "yhden jalan" eli trialkielestä suomennettuna yhden negatiivisen virhepisteen. Voitto tuli kuitenkin lopulta 3 pisteen marginaalilla seuraavaan. Jaksot ja siirtymät olivat todella haasteellisia myös muiden kilpailijoiden mielestä, silti kalusto ja varusteet toimivat koko päivän loistavasti, Ossa-merkkisellä trial-pyörällä kisan vielä ajanut Leskinen kertoi. Pyörämerkki on vaihtumassa joten pientä haastetta ja kipinää riittää varmasti lähitulevaisuudessa. Y-SMK:n trial-nestorilla on tarkoitus kiertää kisoja ainakin heinäkuuhun asti. 

JM-luokka on eräänlainen harrasteluokka johon voi ottaa osaa melkeinpä kuka vaan mm. pyörän moottorikoon ollessa vapaa. Seuraava kilpailu järjestetään 11.6. Tampereella jonne on tarkoitus osallistua Y-SMK:sta useamman harrastajan voimin, ennakoi Leskinen. Y-SMK:n trial-väki harjoittelee pääasiassa Iisalmen Ahmolla ja Pekka toivookin innokkaasti harrastajien määrän kasvavan. Mm. enduro-kuljettajille trial-harjoittelusta on kiistaton hyöty mutta kaikki muutkin halukkaat ovat ehdottomasti tervetulleita tutustumaan lajin saloihin ja kokeilemaan trialia.

Cross Country: menestystä myös Panssari CC:ssä Parolannummella

Hämeenlinnan kupeessa Parolannummen panssariprikaatin harjoitusalueella ajettiin lauantaina Cross Countryn kauden ensimmäinen SM-osakilpailu. Y-SMK:stä mukana oli useampi kuljettaja. Kovatasoisessa A-luokassa Jani Komulainen sijoittui lopputuloksissa sijalle 31 voiton mennessä enduron MM-sarjaa johtavalle Eero Remekselle. B-luokassa Janne Åsenbrygg oli 42., harrasteessa Arttu Nenola 23., Timo Hartikainen 88., Petri Kakkonen 166. ja Jari Jauhiainen 176. Vantaan MK:ta edustava Iisalmen Sanna Kärkkäinen oli naisissa toinen.